Blogi suljettu

Tässä osoitteessa sijaitsi huhtikuusta 2011 syyskuuhun 2013 saakka ”puolitie”-blogi. Blogi on nyt suljettu ja suurin osa blogimerkinnöistä poistettu. Muutamia suosituimpia artikkeleita olen jättänyt vielä toistaiseksi luettaviin.

Tien pää

Nyt on tullut aika todeta harvatahtisen päivittämisen siivittämä vääjäämätön totuus: tämä blogi on matkannut tiensä päähän. Huomaan, etten enää kaipaa blogimaailman vertaisverkkoa samalla lailla kuin lapsen ollessa pienempi. (Aika myöhäisheränneenähän tämän blogin perustinkin, jo niiden kriittisimpien äitiyspohdita-aikojen jälkeen.) Aika ja into menevät tälla havaa muihin projekteihin, joten vaikka tärkeää asiaa olisi, eivät mietinnät päädy teksteiksi blogiin. (Niin kuin nyt vaikka tuo aivopieru subjektiivisen päivähoito-oikeuden poistamisesta, joka ansaitsee kaiken saamansa kritiikin.)

Kiitos teille jotka jaksoitte kulkea mukana näinkin pitkään blogin epäsäännöllisestä rimpuilusta huolimatta. Tämä oli kivaa. Eetteristä en katoa kuitenkaan kokonaan vaan jatkan puolitien lukemiston puolella. Ja tietenkin vierailen tutuissa blogeissa yhä tulevaisuudessa, josko en roikukaan täällä blogisfäärissä enää ihan joka ilta. Tämä blogi saa jäädä myös toistaiseksi tänne möllöttelemään. Eihän sitä tiedä, vaikka joskus iskisi pakottava tarve tulla tänne raportoimaan.

Mukavaa syksyä & mainiota jatkoa toivotellen,
puolitie

Puolitie askartelee – eli tee se itse seinätarra

Hyvät ystävät, olemme saapuneet hetkeen jona saatte ihailla puolitie-blogin kaikkien aikojen ensimmäistä askarteluohjetta. Likeltä piti, että olisitte jääneet paitsi tätä neronleimausta, sillä itsehän en olisi häveliäänä henkilönä kehdannut kirjoitella kuukautissuojista (korjaan: terveyssiteistä), mutta kanssabloggarieni kannustamana uskaltauduin tarttumaan tähän niin kovin arkaluontoiseen aiheeseen.

Toimi siis näin: Osta paketti (mieluusti tuplapakkaus) näitä Libressen Certain Leak (vai mikä se nyt oli) kuukautissuojia (kuva 1.). Testaa ensiksi suoja tosikäytössä (älä nyt sillä Emma-tädin perintösohvalla kuitenkaan). Huomaa, että suojan peräpäähän on ystävällisesti jätetty vuotoura (kuva 2.) ilman imumateriaalia, mikä takaa sen että istuessa tai selällään maatessa vuoto pääsee valumaan tuota kourua pitkin alla olevaan materiaaliin, kuten vaatteisiin tai huonekaluihin. Havaittuasi ”siteet” sopimattomiksi kuukautissuojiksi ryhdy askartelemaan. Tarvittavat työvälineet on esitetty kuvassa 3.

Certainflop

ura

kolme

Kuten huomaat, on side suunniteltu varsin mukavasti meitä askertelijoita varten. Pupun ääriviivat on hahmoteltu siteeseen niin, että tumpelompikin askartelija pystyy niitä pitkin leikaten toteuttamaan kauniin lastenhuoneen koristeen (kuva 4.). Kas näin, perusversio seinätarrasta on valmis kiinnitettäväksi (kuva 5.).

nelja

127

Art deco –äiti taiteilee seinätarrasta vielä edistyneemmän version pidentämällä pupun korvia ja piirtämällä pupulle kasvot (kuva 6.). Voilá!

129

Mikä kätevintä meidän peukalo-keskellä-kämmentä-henkisten taiturien kannalta, tässä askartelumateriaalissa on liimapinta mukana, eikä nyt tarvita mitään liistereitä tämän koristeen kiinnittämiseen. Seinätarra on myös helppo irrottaa ja vaihtaa uuteen, kun lastenhuone kaipaa uutta ilmettä. Nerokasta ja näppärää! Eikä tässä vielä kaikki! Seinätarran suloisen pehmeä materiaali stimuloi nuoremmankin lapsen aisteja houkutellen pikkuisemme silittämään pupun pehmoista turkkia.

Puolitien lukemisto

Teinpä nyt luetuille kirjoille ihan oman blogin, kun tuon tämän blogin yhteydessä olevan ”Luetut”-sivun päivittäminen tuntui vähän epäkäytännölliseltä. Luetut löytyvät nyt siis jatkossa täältä.

Muissa uutisissa: Kesäloma meni oikein mukavasti. Ensimmäinen viikko töitä on jo takana. Vaikea tajuta, että vaikka loma on ohi, kesä jatkuu. Onneksi on sentään kesäohjelmaa vielä suunnitteilla. Molemmat blogit saavat nyt suosiolla jatkaa jonkinlaista hiljaiseloa. Luetut päivittyy ehkä satunnaisin rykäyksin, kun satun lueskelemaan jotain. Tälle puolelle tulee tekstejä ehkä silloin joskus, kun ajankäyttö ja sanottava kohtaavat. Panostan nyt lähiaikoina blogosfääriin enempi lukijan roolissa :)

Muotiblogit

Siitä lähtien, kun aloin seuraamaan blogimaailmaa, on muotiblogien suuri suosio hämmentänyt minua. Itseäni muoti ja muotiblogit eivät ole kiinnostaneet. Päinvastoin, olen kokenut muodin seuraamisen pikemminkin persoonallisuuden antiteesinä. Ja mikä pahinta, tiheään tahtiin vaihtuva kausimuoti tuntuu olevan kulutushysterian pahinta ydintä. Nykyisin mallistot vaihtuvat kuulemma aiemman neljän sijaan jopa kahdeksan tai kymmenen kertaa vuodessa. Ei ihmekään, jos muodin ystävällä tulee kiire shoppaamaan pysyäkseen ajan tasalla!

Nyt näyttää kuitenkin olevan niin, että muoti on vääjäämättä muodissa. Sen huomaa, vakkei blogimaailmaa seuraisikaan. Pelkkä vilkaisu lehtiin tai televisioon riittää. Olen kuitenkin onnekseni löytänyt myös positiivisia puolia muotibloggaamisessa. Ensinnäkin ne muotiblogit, joihin olen joko netin välityksellä tai tiedotusvälineissä törmännyt, tuntuvat liputtavan laatumerkkien ja designin puolesta. Tässä on se keskeisen hyvä puoli, että nuo tuotteet ovat niin kalliita, että mielettömään kulutushysteriaan ei useimmilla ole varaa, mikäli niitä mielii. On ostettava vähän ja tarkkaan harkittua. Moni nuori suunnittelija myös näyttäisi liputtavan kestävän muodin puolesta hektisen kausituoteajattelun sijaan.

Epätoivoisesti myös laitan toivoni siihen, että muotiblogeissa tapahtuva ”virtuaalikuluttaminen” vähentäisi tarvetta todelliseen shoppaamiseen ja tavaran keruuseen. Ehkä ihan kaikkea ei tarvitsekaan omistaa? Riittääkö, jos voi laittaa muotituotteesta valokuvan oman blogiinsa? Todellakin toivon, että tämä muotivillitys voisi johtaa ”vähemmän, mutta laadukkaampaa” –ajatteluun. Ihan vakuuttunut siitä en vielä ole, sen perusteella, mitä olen käsittänyt eri muotibloggarien päiväittäin vaihtuvien asukokonaisuuksien määrästä. Hyvää on kuitenkin esimerkiksi se, miten suomalaiset käsityöläiset saavat kasvavassa määrin huomiota tarjoten vaihtoehtoja ylikansallisille suurbrändeille.

Lasten ohjelmia

Oktonautit: Päähenkilöt (4 kpl) – poikia (Sivuhahmona tyttö, joka on sentään pätevä teknikko)
Franklin: Päähenkilö – poika (Sivuhahmoina myös tyttöjä. Tytöt ovat tyttömäisen söpöjä ja vähän arkoja, useimmat tyttöhahmot lässyttävät)
Tuomas-veturi: Päähenkilö – poika (10:stä päähenkilöstä 1 tyttö)
Touhulan väki: Päähenkilö – poika (Sivuhahmoina 1 poika, 2 tyttöä)
Dinojuna: päähenkilö – poika
Pingu: päähenkilö – poika (Melko sukupuolineutraali hahmo. Sukupuoli tulee mieleen ehkä siinä vaiheessa, kun Pingulle syntyy sisko. Piti kuitenkin vielä tarkistaa, että netissä Pingu oli ”he”, kuten arvelinkin. Olisi voinut olla minusta myös ”it” tai vain salaperäisesti Pingu.)

Kuten huomaatte, lastenohjelmatuntemukseni on vielä hieman suppea, mutta täytyy sanoa, että valikoiman kasvaessa yksi asia on alkanut hieman tökkiä…

P.S. Mainitkaapa kommenttiboksissa lastenohjelmia, joiden päähenkilö on tyttö, ja joita ei ole suunnattu yksinomaan tytöille, vaan kaikille lapsille. Minä en tiedä yhtään. (Paitsi Hertan, joka – noh – ei uppoa meikäläisen makuun lainkaan. Piste sillekin ohjelmalle kuitenkin säännöstä poikkeamisesta.)

Siivoaminen on naisten hommaa!

…Näin ainakin lasten leluvalmistajien mielestä. Kypsyttää, kun kaikki kotitöihin, lastenhoitoon ym. tavallisiin arkiaskareisiin liittyvät lelut myydään 90%:sti vaaleanpunaisena. Onneksi kolmivuotias poikaseni ei ole vielä oppinut vierastamaan vaaleanpunaista toisin kuin äitinsä. Niinpä hän onkin touhuillut tänään innoissaan uuden vaaleanpunaisen suihkupullonsa, rikkalapionsa ja harjansa kanssa. (”Äiti missä on lisää roskia, haluan harjata ne roskikseen?”)

Tuleeko leluvalmistajille yllätyksenä, että 2000-luvulla imurinvarsi pysyy monen isänkin kädessä ja nämä miehenköriläät jopa työntelevät lastenvaunuja ihan julkisesti. Sitäpaitsi pikkulapsi ei kysele onko jokin miesten vai naisten hommaa, useimpia taaperoita kiinnostaa niin tiskaaminen, siivoaminen, kuin muutkin jännät aikuisten hommat riippumatta siitä suorittaako näitä toimia isä vai äiti. Pitääkö kaikki lelut valmiiksi sukupuolikoodata? Eikö voisi antaa lasten ihan itse valita, millä leluilla haluavat leikkiä, ilman että heille tarvitsee kertoa, mikä on tyttöjen ja mikä poikien lelu? (…Ja olisiko niille tytöille nyt niin vahingollista, jos ihan jokainen lelu ei ole pinkki?!?)

 

Vaippojen pesua vai viherpesua?

Muistuipa Salamatkustajan blogia luettuani mieleeni vanhat arkkiviholliseni Nature Babycare vaipat. Koskapa olen flunssainen ja siksi äkäinen, ajattelin purkaa kiukkuani hieman tuottamalla tänne blogiini jonkinlaisen vihaisen ja ärhäkän viherpesun vastaisen agendan :D Pitäkää hatuistanne kiinni. Nyt puhuu ärsytetty vaipanvaihtaja!

Koko juttuhan alkoi oikeastaan siitä, että sain paketillisen virheellisesti valmistettuja Nature Babycare –vaippoja, jotka eivät teippivirheen takia olleet käyttökelpoisia. Meillä käytettiin näet Onninmannin ollessa pieni kestojen ohella matkavaippoina ja hätävarana kertakäyttövaippoja, ja olin siis innosta soikeana, kun löysin ”ympäristöä säästäviä” kertakäyttövaippoja. Alkuun eivät siis hälytyskellot soineet ja valveutuneen kuluttajan minussa herätti petetyksi tulemisen maku, ei niinkään ympäristöasioissa vaan tuotteen laadussa.

Tästä alkoi monipolvinen yhteydenpito(yritys) valmistajan kanssa, jona aikana kiinnostuin tarkemmin myös vaipan ympäristövaikutuksista jouduttuani selaamaan valmistajan kryptistä nettisivua, josta ei tietoa kovin helpolla löydä. Ei sitä löytynyt sähköpostin vaihdolla valmistajan kanssakaan. Vastaukset saattoivat viipyä viikkoja, eivätkä tyyppillisesti vastanneet esitettyihin kysymyksiin.

Mielestäni kuvaavaa koko tuoteperheessä on se, että tuotelistalta löytyvät mm. kertakäyttöiset liivinsuojat, kertakäyttöiset puhdistuspyyhkeet ja kertakäyttövaipat. Kertakäyttöiset ruokalaput on näköjään jo poistettu tuoteperheen valikoimista. Ilmeisesti tajusivat ylilyönnin menevän jo vähän liian pitkälle. Nature Babycaren sivustolla on paljon sanahelinää ympäristöarvojen tärkeydestä, samaa kamaa mitä löytyy minkä tahansa ison ylikansallisen yhtiön kestävän kehityksen agendasta. Sen sijaan sivustolta puuttuvat tarkat tuotekuvaukset tai minkäänlainen selonteko siitä minkä mahdollisten ympäristöstandardien mukaan tuotteet on valmistettu.

Minä kaipaan kaikilta ostamiltani tuotteilta rehellisyyttä ja avoimuutta tuotteen sisällöstä ja ainakin erikseen kysyttäessä myös valmistustiedoista. Erityisen korkeat vaatimukset ovat mielestäni tuotteella, joka mainostaa itseään ympäristöystävällisenä tai esim. eettisenä vaihtoehtona. Nature Babycare ei näitä kriteerejä täytä. Tuotteesta pyritään antamaan ekologisempi kuva kuin mitä tuote on, ja pakkauksessa mm. mainostetaan vaippojen kuoren olevan 100% biohajoava (muut osat eivät ole, mutta sitäpä ei mainita). Pakkauksessa pyritään näin tietoisesti antamaan mielikuva biohajoavasta vaipasta ja vaipan hävitysohjetta paketissa ei suinkaan ole. Firmasta kuitenkin oikein kaivamalla voi saada irti seuraavanlaisen tiedon: Nature Babycare is unsuitable for home composting, and you should not attempt this. Whilst our nappies consist of up to 60% renewable raw materials, they are not 100% bio-degradable at this time. Vaippa on siis 60% biohajoava, mutta ei kelpaa kompostiin, joten kaatopaikalla se on tasaveroinen ”tavallisen vaipan kanssa” (tai no, tuottaa kyllä enemmän metaania).

On mahdollista, että Nature Babycare –tuotteiden valmistusprosessi säästää luontoa verrattuna ns. perinteiseen tuotteeseen. Yhtä mahdollista on, että näin ei ole. Mieluummin ostan joutsenmerkillä merkityn tuotteen, jonka valmistusprosessia ainakin valvotaan. Pahinta mielestäni näissä viherpesutuotteissa on tuo, mihin jo autoilutekstissäkin viittasin, että niillä pyritään antamaan sellainen mielikuva, että kuluttaminen ja kertakäyttökulttuuri on ihan ok, kun ostaa tuotetta, jonka nimessä mainitaan eko- tai bio. Tämän tyyppiset tuotteet ovatkin mielestäni pahimmanlaatuista ekoterrorismia, jotka eivät tähtää millään tavoin ympäristön säästämiseen, vaan vain ja ainoastaan siihen, että eurot kilahtelevat tuotteen valmistajan pussiin.

Kannustankin teitä, kanssasiskot ja –veljet. Liittykää yhdessä viherpesuboikottiin!

P.S. Jos etsit vaihtoehtoa Nature Babycare vaipalle, niin Muumi-vaipat (tai saman valmistajan Pirkat) lienevät vähiten huono vaihtoehto. Luultavasti ovat vieläpä Nature Babycare –vaippoja ekologisemmat, sillä ovat kotimaisia, ovat myös osin biohajoavia, biohajoavassa pussissa ja täyttävät joutsenmerkin lisäksi allergia- ja astmaliiton sekä avainlipun vaatimukset. Itse toki liputan ehdottomasti kestovaippojen puolesta. Ne, kun ovat ainoa tapa välttää kaatopaikkajätettä, ja toki muutenkin ympäristöystävällisin vaihtoehto. Kestoista mulla on paljon hyviä kokemuksia. Mutta kaikkihan eivät kestoilla halua, ja aina voi tulla tilanteita, joissa kertakäyttövaippaa tarvitaan. Silloin on siis valittava monesta huonosta kai se vähiten huono. (Muumituotemerkille vielä lisäbonusta siitä, että valmistavat myös kestovaippoja, vaikka en tiedä miten noilla markkinoilla pärjäävät, kun ovat niin kovin kilpailtuja.)

Tyttöjen ja poikien vaatteista

Yritän löytää lasten vaatteita. En siis tyttöjen vaatteita tai poikien vaatteita, vaan ihan vain lasten vaatteita. Tämä on käynyt varsin hankalaksi sen jälkeen, kun lapsi alkoi lähestyä kahta ikävuotta ja kasvoi ulos vauvan vaatteista. Ilmeisesti ihmisillä on voimakas tarve värittää lapset joko tytöiksi tai pojiksi. Vauvat näköjään saavat olla vielä ihan vaan vauvoja ilman korostettua sukupuolta. Joskin sekin on lähinnä hyväksytty sivujuonne. Myös vauvoille tarjoillaan runsaasti söpöä tytön pinkkiä rimpsuineen ja pojan sinistä sekä vaaleana että tummana. Moni isovanhempi ja sukulainen kyselee hädissään tulokkaan sukupuolta, että osaisi ostaa oikeanvärisen potkupuvun. Mikäli lapsen sukupuoli ei ole ennen syntymää tiedossa, lahjakasa täyttyy keltaisesta ja vihreästä, ettei vain tulisi ”väärän sukupuolen värisiä” vaatteita. Vauvan vaatteita kuitenkin löytyy vielä lähes kaikissa väreissä ihan perusmarketistakin, mikäli vain kirkkaan vihreät, oranssit, violetit ja ruskeat kelpaavat. Mutta auta armias, kun lapsi lähentelee metrin pituutta, alkaa vanhempien mielikuvitukselle tulla tarvetta ellei halua pukea poikaansa tummansiniseen ja myrkynvihreään tai tyttöä pinkkiin satunnaisella violetilla sävytettynä.

Mikä ihmeen tarve aikuisilla on niin voimakkaasti sukupuolistaa lapsia? Onko tämä nyt sitten jonkinmoinen vastareaktio vallalla olevaan sukupuolten tasa-arvoon, seksuaalitasa-arvoon ja pelottaviin queer-teorioihin? Alle kouluikäinen lapsi, kun ei vielä näytä vaatteet päällä mitenkään erityisesti tytöltä tai pojalta. Vanhemmille tuntuu olevan hirvittävän tärkeää tehdä tämä ero. Auta armias, jos meidän pikku Millaa luullaan puistossa Mikoksi. Poikatyttöys ei ole enää muotia. Vaatteita ei tarvitse kierrättää sisarukselta toiselle, niin kuin meidän nassikan äidin lapsuudessa, sillä elämme yltäkylläisyyden maailmassa ja kulutusyhteyskunnassa ja ostaminen ja brändit ovat valttia. Moni äiti ymmärtää, että pikku-Millan lapsuus on pilalla, jollei tossuissa ole Hello Kittyä.

Ihmettelen vain, mikä hirveä hätä ja tarve aikuisilla on korostaa sukupuolistereotypioita? Miksei Johanna saa tummansinistä traktoripaitaa? Miksi Mikon housut eivät voi olla pinkit? Jopa lelujen värityksellä halutaan viestiä, mille sukupuolelle lelu on suunnattu. Yritäpä etsiä kaupasta nukenrattaita. Saattaa sieltä pinkkien joukosta yhdet kirkkaanpunaisetkin löytyä. Lapsi poimii yllättävän paljon käsityksiä sopivasta ja kielletystä vanhemmiltaan. Toki kaveripiirillä ja sosiaalisella ympäristöllä on kasvava vaikutus lapsen vanhetessa, mutta lasten vanhemmathan sitäkin kulttuuria pohjimmiltaan luovat ruokkiessaan yhdessä stereotypiota.

Pukeutuminen on toki vain yksi ja kenties varsin harmiton ulottuvuus lasten korostuneessa sukupuolistamisessa. Ei se toki Johannaa millään tavoin vahingoita, jos Johannan vaatteet ovat aina pinkit. Hänestä voi kasvaa ihan tasapainoinen aikuinen nainen. Vaatteiden väri ei toistaiseksi onneksi määrää älykkyysosamäärää tai ammattia. Mutta helposti mieleen tulee, että jos vanhemmille on miettimättäkin selvää, että tytön kuuluu pukeutua pinkkiin, tuleeko Johannalle alitajuisesti opetettua yhtä ja toista muutakin, mitä tytön kuuluu olla? Oudointa on, etteivät kaupat todellakaan tarjoa edes vaihtoehtoja. Jos äiti tai isi haluaa syystä tai kolmannesta pukea pikkunassukalleen värejä, saa hän pulittaa pitkän pennin pohjoismaisten vaatemerkkien uusretrosta, tai sitten saa todellakin kiertää ahkerasti vaatekauppoja, jotta onnistuu päiväkoti-ikäiselleen sen ainoan keltaisen ja sini-violetin vaatteen löytämään.

Missä viipyvät värit? Lisää väriä ja riemua lasten elämään!